Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2018.

Itsetehty deodorantti

Tehokas, ekologinen ja edullinen. Helppokin, sillä itsetehdyn deodorantin raaka-aineet löytyvät meidän monen keittiönkaapista. Ja niinhän sitä sanotaan; jos voisit syödä sitä, on se myös turvallista kosmetiikkaan käytettäväksi. Luonnonmukaiseen deodoranttiin siirryttäessä kannattaa muistaa antiperspirantin ja deodorantin ero. Antiperspirantti estää luonnollisen hikoilun (teollisissa valmisteissa usein mm. alumiiniyhdisteet), eikä tällaista ominaisuutta löydy luonnonkosmetiikasta. Luonnonmukainen deodorantti antaa siis ihon hikoilla (lue hengittää), mutta neutraloi bakteereja ja niistä syntyviä hajuja. Vaihtaessani aikoinaan tehdasdödön ekodödöön, haisin kaksi viikkoa. Vuosia kemikaalein tukitut huokoseni huusivat Hoosiannaa ja tuntui, että hikeä pukkasi vaikka paikallaan seisoi. Kahden viikon jälkeen tilanne normalisoitui. Loppui niin yletön hikoilu, kuin hajutkin. Itselleni, asiakaspalvelutyötä tekevänä, on tärkeää pysyä raikkaana koko päivän, kemikaalittomuudesta ja ekolog

Opintomatkani kasvilääkinnän maailmaan

Syyskuussa 2017 yksi suuri haaveeni toteutui; pääsin aloittamaan Kauhajoen evankelisella opistolla fytoterapian eli kasvilääkinnän opinnot. Kasvilääkintä on luonnonkasvien käyttöä ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja terveyden ylläpitämiseksi ja hoitamiseksi. Kasvilääkinnässä yhdistyvät kansanperinnetieto ja -taito sekä nykyaikaiset tutkimukset. Fytoterapeutit ovat kasvilääkinnän ammattilaisia, joilla on tärkeä rooli luonnonkasvien käyttöön liittyvän kansanperinteen säilyttäjinä. Tunnen suurta iloa ja ylpeyttä siitä, että saan tulevaisuudessa olla osana tätä työtä. Opinnot koostuvat fytoterapian perusteista (10op) eli yrttihoitajakoulutuksesta, jonka jälkeen, toisena vuotena, halukkaat lähtevät syventäviin opintoihin (8op), kohti fytoterapeutin diplomia. Fytoterapeutiksi valmistuaksesi sinun tulee lisäksi suorittaa Luontaisterapia ammattina-osio (3op), koululääketieteen perusteet (14op) sekä ensiapukurssi EA1. Edellä mainituista, Luontaisterapia ammattina-osio sekä EA1 on mah

Polttavaa rakkautta ~ nokkonen rohtona ja ruokana

Nokkonen, sinä takapihojemme väärinymmärretty rikkakasvi, minä rakastan sinua. Haluan jakaa nokkosrakkautta. Siitäkin huolimatta, että teini-ikäisenä koin sen näin-käy-vain-elokuvissa-hetken, kun kesämekkosillaan hyppäsin nokkosten täyttämän ojan yli, horjahdin toisella reunalla ja käsien vispatessa kuin tuulimyllyt, rojahdin nokkosten polttavaan syleilyyn. Sen kyllä opin, että korkkareilla ei kannata ojien yli hyppiä. Tai sitten kannattaa opetella hyppäämään pidemmälle. Mutta, tiedättekö, kun jokin juttu on niin mahtava, ettei oikein tiedä mistä kehumisen aloittaisi? Nokkosen kohdalla asia on juuri niin. Toivoisin jokaisen suomalaisen ymmärtävän minkälainen terveyspommi meidän pihojemme perillä kasvaa. Nokkosen kemiallinen koostumus ja sen sisältämät lukuisat vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet tunnetaan hyvin. Niitä on liikaa yhteen blogitekstiin lueteltavaksi, mutta mainittakoon mm. C-, E-, B1-, B2-, B3-, B5- ja B6-vitamiinit, foolihappo, rauta, kalsium, magnesium, pii, karo

Mamman talvisalva ~ voidepalat ahavoituneelle iholle

Äidin kämmenselät ovat kuin santapaperia,  isä on niistänyt nenänalusensa rikki ja perheen pienimmän pakkasessa nuoleskeltuja huulia kirvelee...  Kyynärvarteeni tatuoidut ketutkin tuntuvat irvistävän - on selvästi tullut aika valmistaa mamman talvisalvaa!  Kun pakkanen, viima ja kevättalven UV-säteily saavat ihon huutamaan apua, talvisalva pelastaa. Valkosuklaakonvehtien näköiset, miedosti hunajalta ja appelsiinilta tuoksuvat voidepalat hurmaavat paitsi ulkonäöllään, myös hoitavuudellaan. Luomulaatuiset aprikoosinsiemenöljy, karitevoi ja neitsytkookosöljy auttavat ihoa säilyttämään kosteustasapainon, samalla ihoa hoitaen, kotimainen mehiläisvaha suojaa ja parantaa ja appelsiinin eteerisen öljyn sisältämä antioksidantti, D-limoneeni, edistää solujen uusiutumista. Voidepalaa lämmitetään hetken iholla ja hierotaan sitten hoitoa kaipaavalle alueelle. Myös (jo parantuneet)  tatuointini hoidan tällä salvalla. Salva ei sisällä vettä, joten sitä voi käyttää myös suojavoiteena pakkaskelill

Haaveissa kevät ja ketunleipäpesto

Ikkunasta aukeaa helmihanget, mutta  pilvien lomasta pilkistelevät auringonsäteet lupailevat jo muuta. Mieli tekisi mennä terassille sukkasillaan seisomaan ja kajauttaa Ronja Ryövärintyttären keväthuuto. Mutta, varton vielä hetken...  Kun se kevät sieltä sitten lopulta tulee, tulevat myös ketunleivät. Metsänpohjalla usein mattona leviävä, heleän vaaleanvihreä, valkoisia kukkia kantava hentorakenteinen ketunleipä, tuo herttamaisilla lehdillään mieleen onnenapilan. Sirolla kasvilla on kuitenkin sisukas puraisu. Oksaalihappo antaa ketunleivälle raikkaan kirpeän, hieman suolaisen suutuntuman. Ketunleipien seassa on kiva maata, katsella puidenlatvoja ja kuunnella tuulta, mutta kyllä niistä kannattaa  myös pestoa tehdä! Ketunleipäpesto tuo ryhtiä mietoihin makuihin; se sopii hienosti kastikkeeksi pastalle tai vaikkapa patongin ja mietojen juustojen kaveriksi. Parhaimmillaan ketunleipäpesto on seuraavana päivänä, kun se on saanut levähtää jääkaapissa ja oksaalihapon terävi